Kirjoittaja Juha Alhainen 25.04.2017 0

Yksi keskeisimmistä tavoitteista palontutkinnassa on ennalta ehkäistä onnettomuuksia tulevaisuudessa. Tässä moni vakuutusyhtiö toimii myös edeltäkävijöinä. Seuraava esimerkki yksi tutkintatulosten helmistä ja tutkinnasta havaittua riskiä on syytä levittää myös kaikille kuluttajille.

Suomalaisissa keittiöissä käryää yllättävän usein muukin kuin ruoka. Noin kolmannes kotien tulipaloista saa alkunsa keittiöstä, jossa tulipalon aiheuttaa esimerkiksi kuuman hellan päälle pudonnut patalappu tai uuniin unohtunut ruoka. Keittiöpalojen taustalta on löytynyt vastikään aivan uusi riski – liesituulettimista alkavat palot.

Ifin havainnon mukaan moni liesipaloksi aiemmin luultu tulipalo on todennäköisesti saanut alkunsa reistailevasta liesituulettimesta. If on huomannut tulipalon riskin sellaisissa liesituulettimissa, joissa on mekaaninen liukukytkin.

Käytännössä liesituulettimeen kertynyt rasva ja lika syttyvät helposti palamaan, kun vioittuneen liesituulettimen kytkin alkaa kipinöidä tuulettimen sisällä. Liesituulettimesta alkava palo on erityisen vaarallinen, koska liesituulettimen sähköosat ja tuulettimeen kerääntynyt rasva levittävät palon nopeasti kaapistoon ja siitä talon rakenteisiin.

Lue lisää IF:n tekemistä havainnoista osoitteesta: 

https://www.if.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/kotivakuutus/kodin-turvallisuus/liesituuletin-voi-sytyttaa-tulipalon

Jaa artikkeli

Comments